
Miksi juuri sinut pitäisi valita valtuustoon ja aluevaltuustoon?
Olen Niina Piippo, kahden lapsen äiti ja kätilö YAMK sja asumme Liedon Ilmarisissa puuseppäpuolisoni sekä koiravanhuksen kanssa. Liedossa olen ollut mukana politiikassa kolme valtuustokautta ja toiminut viimeisimpänä valtuuston varapuheenjohtajana. Lisäksi olen aluevaltuutettu ja sote-palvelulautakunnan jäsen. Haen mandaattia jatkaa työtäni niin Liedon kuin hyvinvointialueen eteen. Erityisesti lasten ja nuorten hyvinvointi on minulle sydämenasia, ja haluan jatkaa työtä näiden palveluiden parantamiseksi.
Näissä alue- ja kuntavaaleissa valitaan kuntien ja hyvinvointialueiden suunta seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Näissä vaaleissa on kyse siitä, että tarjolla on oikeiston leikkauspolitiikkaan painottuva talouskasvun tyrehdyttävä linja taikka meidän tulevaisuuteen, koulutukseen ja ihmisiin investoiva linja. Näissä, jos missään vaaleissa jokainen ääni ratkaisee.
Nyt ja tulevalla valtuustokaudella on edessämme paljon haasteita niin kunnissa kuin hyvinvointialueilla, joiden hoitamisessa tarvitaan kokemusta ja inhimillisyyttä. Minulla on osaamista, yhteistyökykyä ja ennen kaikkea tahtoa. Politiikassa minua motivoi vahva tahto toimia lasten, nuorten ja perheiden sekä heikompien puolesta – ja samalla halu kehittää koko kunnan elinvoimaa. Haluan rakentaa Liedosta entistä paremman paikan elää ja kasvaa ja toimivaa hyvinvointialuetta, jossa jokainen saa ajoissa apua.
Millaista tulevaisuutta haluat rakentaa Lietoon ja hyvinvointialueelle?
Liedossa on tehty rohkeita tulevaisuuspanostuksia, ja se on oikea suunta. Meidän on jatkettava koulutuksen, palveluiden ja elinvoiman vahvistamista, jotta Lieto pysyy houkuttelevana ja toimivana kuntana kaikille. Hyvinvointialueella on varmistettava, että ihmiset saavat tarvitsemansa avun ajoissa ja että perheiden, lasten, ikääntyneiden ja omaishoitajien tukipalvelut ovat riittäviä. Kaikki tämä edellyttää pitkäjänteistä työtä ja yhteistyötä.
Mitkä ovat tärkeimmät tavoitteesi seuraavalle kaudelle Liedossa?
Koulutus, hyvin toimivat sosiaali- ja terveyspalvelut, tasa-arvoiset mahdollisuudet ja kestävä tulevaisuus. Haluan, että Liedon elinvoimasta huolehditaan ja että kasvun edellytyksiin ja lapsiin, nuoriin ja perheisiin ja ikäihmisiin – kuten koulutukseen, osaamiseen, nuoristoimeen ja harrastamisen tukeen ja palveluihin ja ikäihmisten hyvinvointiin– investoidaan. Ihmisten hyvinvoinnin tukemiseen ikäkaaren jokavaiheessa on tärkeää panostaa, niin, että lähiliikuntapaikkoja mm. kehitetään kylissä.
Talouspolitiikan on oltava reilua, niin että hyvinvointivaltion perusta säilyy ja yhteiskunnan heikoimpia suojellaan. Liedon keskustan kehittäminen vehreäksi ja elinvoimaiseksi kaupunkikeskukseksi ja kylien tukeminen sekä oikeudenmukainen vihreä siirtymä voi myös tarjota Liedolle uusia mahdollisuuksia. Uskon, että rohkeilla päätöksillä voimme luoda parempia edellytyksiä hyvälle arjelle sekä nykyhetkessä että tulevaisuudessa.
Miten edistäisin lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia Liedossa?
Yleisesti nuorten pahoinvointi on lisääntynyt, mikä korostaa panostamisen tarvetta ennaltaehkäiseviin palveluihin. Tärkeää on tukea nuorten arkea monin tavoin: koulutuksen ja harrastusten tarjoaminen, matalan kynnyksen hyvinvointipalvelut ja avoin keskustelukulttuuri nuorille. Nuorisotoimen palveluiden kehittäminen ja harrastustoiminnan tukeminen tulee ehdottomasti huomioida lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisäämisessä. Lisäksi perheystävällisyyden tulee näkyä vahvemmin myös siinä, millaisia paikkoja kunnassa on: miten leikkipuistot, kirjasto, muut tilat ja retkeilymahdollisuudet, joissa perheet voivat viettää aikaa, on huomioitu? Tämä on tärkeää paitsi lapsille, myös aikuisille, sillä panostamalla yhteisöllisyyteen lisätään hyvinvointia kaikille.
Harrastavien lasten vanhempana näen, että kunnan pitää tukea paitsi paikallisia seuroja, myös niitä lietolaislapsia, jotka harrastavat naapurikunnissa. Esimerkiksi Turussa on käytössä harrastekortti – Liedon tulee tarjota jotain vastaavankaltaista tukea, sillä harrastusten ja yhteisöllisyyden tukeminen on ratkaisevan tärkeää lasten ja nuorten hyvinvoinnille. Mielestäni olisi hyödyllistä kehittää yhteistyömalli harrastusten tukemiseen seutukuntien kanssa, joka tukisi harrastustoiminnan saavutettavuutta ja monipuolisuutta.
Miten hyvinvointialueella voidaan varmistaa laadukkaat sote-palvelut?
Hyvinvointialueen tiukat vuodet näkyvät jo nyt ihmisten arjessa. Äitinä ja sote-alan ammattilaisena näen, kuinka moni joutuu taistelemaan saadakseen tarvitsemansa hoidon. Talouden säästötoimenpiteet eivät saa tarkoittaa sitä, että ihmiset jäävät ilman apua. Talouden sopeuttamistoimissa alijäämän kattamisvelvoitteeseen tulee saada lisää aikaa.
Meidän on myös panostettava ennaltaehkäisyyn, sujuviin hoitopolkuihin ja saavutettaviin palveluihin. Päivystysten on toimittava, hoitoon on päästävä nopeasti ja sote-asemien iltavastaanottoja on lisättävä. Erityisesti lasten, nuorten ja perheiden palveluissa tarvitaan kehittämistä. Lasten ja nuorten hyvinvointi vaatii kokonaisvaltaista näkemystä. Lastensuojelun ja perhekeskusten toiminnan kehittäminen on tässä ensiarvoisen tärkeää. Nepsy- lasten ja lasten omaishoitajien tukipalveluita on parannettava.
Mielenterveys- ja päihdepalveluissa on nopeutettava hoitoon pääsyä, sillä jokaisen tulee päästä yhtä nopeasti hoitoon mielenterveyden haasteissa, kuin fyysisen vaivan hoitoon. Lisäksi omaishoidon tuen kokonnaisuutta on arvioita uudelleen, omaishoitajien tukea arjessa vahvistettava ja ikäihmisten hoivajonoja purettava. Ikäihmisten ja vammaisten asumispalveluita ja kuntoutuksen palveluita on oltava saatavilla riittävästi, jotta jokainen saa tarvitsemansa tuen arjessa selviytymiseen. Yhteisöllisellä asumisella ei voida olettaa korjattava tehostetun palveluasumisen haasteita. Jokaisen on voitava ikääntyä turvallisesti ja saada tukea ja hoivaa silloin kun tarvitaan.
Miten tasapainotat talouden ja palveluiden laadun?
Tiedän, kuinka haastavaa on sovittaa tavoitteita yhä tiukempiin talousraameihin. Osaavan ja motivoituneen henkilöstön löytäminen ja pitäminen on yksi suurimmista haasteista niin Liedossa kuin hyvinvointialueella. Siksi tarvitaan pitkäjänteistä suunnittelua ja panostuksia peruspalveluihin. Ennaltaehkäisevät palvelut ja toimiva perustaso vähentävät kalliiden korjaavien toimien tarvetta. Hyvinvointialueella säästöjä ei voida tehdä niin, että ne kostautuvat lisääntyneinä kuluina tulevaisuudessa
.
Miten varmistetaan, että hoitoalan henkilöstö jaksaa?
Hyvinvoiva henkilöstö on laadukkaiden palveluiden perusta. Työolosuhteita on parannettava, henkilöstöä lisättävä ja palkkauksesta huolehdittava. Hyvä johtaminen on avainasemassa – työntekijöiden on saatava kokea työnsä merkitykselliseksi ja heille on tarjottava riittävä tuki arjen haasteisiin. Ilman hyvinvoivaa henkilöstöä ei ole laadukasta hoitoa.
Miksi valita SDP ja miksi tukea minua?
Ääni SDP:lle on ääni reilumman ja inhimillisemmän yhteiskunnan puolesta. Olen kokenut ja motivoitunut tekemään työtä ihmisten hyvinvoinnin eteen. Haluan rakentaa Liedosta paikan, jossa perheet voivat hyvin, lapset ja nuoret saavat tukea kasvuunsa ja päätöksenteko on avointa ja rakentavaa. Haluan puhua myös niiden puolesta, joiden ääni ei muuten politiikassa kuulu. On uskallettava tehdä rohkeita päätöksiä, jotka luovat parempia edellytyksiä hyvälle arjelle ja hyvinvoinnille– ei vain tänään, vaan myös tulevaisuudessa. Yhdessä voimme tehdä Liedosta ja hyvinvointialueesta vielä paremman.
Jaa tämä artikkeli