Seurakuntavaalit 15.11.2026

    Kirjoittaja:

    Julkaistu:

    Kategoria:

    ,

    Minkälainen on sinun kirkkosi?

    Millaisia päätöksiä seurakunnassasi tehdään seuraavien neljän vuoden aikana?

    Vaaleissa sinulla on mahdollisuus vaikuttaa. Seurakuntasi tarvitsee kaikenikäisiä, eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia ehdokkaiksi, joista luottamushenkilöt valitaan.

    Seurakuntavaalit ovat paikallisen vaikuttamisen paikka. Seurakuntalaisten joukosta
    valittavat luottamushenkilöt suunnittelevat ja linjaavat seurakunnan toimintaa ja taloutta oman nelivuotiskautensa ajan, mutta usein myös kauemmas eteenpäin katsoen. 

    Liedon seurakunnan päättäjät ovat kahden viime luottamuskauden aikana päätöksenteolla olleet vaikuttamassa esimerkiksi Liedon kirkon uudistukseen, Auran kirkon peruskorjaukseen, seurakunnnan strategiatyöhön: viimeisen nelivuotiskauden aikana ovat syntyneet muun muassa Arkinen, tavallinen, taivaallinen -seurakuntastrategia ja Palvelevaa, pyhää ja kestävää -kiinteistöstrategia. Päättäjät ovat ottaneet kantaa Rova 2030 -seurakuntarakenneuudistukseen – ja työ jatkuu.

    Seurakuntapäättäjän käsissä on moni paikallisesti tärkeä asia. 

    Asetu ehdolle ja anna äänesi kuulua!


    Tutustu tarkemmin seurakuntavaaleihin täältä:

    Liedon seurakunta: Seurakuntavaalit 2026 – Liedon seurakunta

    Lisätietoa valtakunnalliselta sivustolta seurakuntavaalit.fi

    Sosialidemokraattien edustajat ovat ehdolla yhdessä Vasemmistoliiton ja Liedon Vihreiden Meidän Tulevaisuus valitsijayhdistyksen kautta. https://meidan-tulevaisuus-seurakuntavaalit8.webnode.fi

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *