Aloitamme sarjan, jossa kerromme tarkemmin valtuutettuistamme ja luottamushenkilöistä. Ensimmäisenä on vuorossa yksi demareiden konkareista Soili Leppänen.
Sen lisäksi, että Soili on ollut pitkään mukana Liedon demareiden toiminnassa, hän ehtii moneen
muuhunkin. Tällä kertaa keskustelemme hänen toiminnastaan Liedon seurakunnassa. Soili on
ollut aktiivinen seurakuntalainen 90-luvulta lähtien ja hänellä on nykyään monta roolia, joista
katsella seurakuntamme toimintaa.
Miksi olet mukana seurakunnan toiminnassa ja näkyykö demarius siinä jotenkin?
Soili: Seurakuntavaaleissa poliittiset jakolinjat ovat esillä, vaikka ehdokkaat eivät sinänsä edusta
poliittisia puolueita. Nämä jakolinjat eivät kuitenkaan näy, kun ollaan tekemässä päätöksiä
kirkkoneuvostossa tai -valtuustossa. Silloin ajatellaan vain seurakunnan parasta.
Olen mukana seurakunnan toiminnassa sekä luottamushenkilönä että vapaaehtoistyöntekijänä.
Jälkimmäinen on itselleni erittäin tärkeää, sillä pääsen sillä tavoin auttamaan vähäosaisia ja
-varaisia sekä tuomaan iloa muillekin. Vapaaehtoisena olen mukana esimerkiksi jakamassa ruokaa
sitä tarvitseville, lähetystyössä järjestämässä erilaisia varainkeruutapahtumia ja Ahkerissa
Eukoissa kudomme sukkia, joita viedään vähäosaisille ja lisäksi kaikille 90-vuotta täyttäville
seurakuntalaisille. Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä siitä, mitä kaikkea seurakunnan piirissä
voi ja saa tehdä.
Millaista seurakunnassa on toimia ja mitä haluaisit nostaa siitä erityisesti esiin?
Soili: Olen ilahtunut siitä, miten hyvin seurakunnan ja kunnan välinen yhteistyö tänä päivänä sujuu.
Yhteistyötä on tehty aina, mutta nyt se tuntuu toimivan erityisen hyvin. Samoin yhteistyö sujuu
hyvinvointialueiden kanssa ja esimerkiksi viimesijaisen taloudellisen turvan osalta tukea voi saada
tarvittaessa myös diakoniatyöstä.
Esiin voisi nostaa myös sen, että seurakunnissa pähkäillään pitkälti samanlaisten maallisten
asioiden kanssa, kuin kunnissakin. Kiinteistöjen hoito on kallista ja tulot tuntuvat koko ajan
vähenevän. Omanlaisenaan piirteenä toisin esiin kuitenkin yhteisöllisyyden, joka on seurakunnan
toiminnassa erittäin vahvaa. Pidän myös siitä, miten keskustelevaa ja avointa Liedon seurakunnan
toiminta on.
Liedon kirkko sai remontin jälkeen uuden ilmeen. Millaisiin keskusteluihin olet siihen liittyen
päässyt?
Soili: Kun remontti alkoi, mielipiteet jakautuivat aika tasan puolesta ja vastaan. Nyt, kun uusi ilme
on valmis, osa vastustajista on muuttanut mieltään. Mielestäni Liedon kirkko muuttui ainakin siinä
mielessä paremmaksi, että se on monikäyttöisempi. Tänä päivänä kirkon tilojen tulee olla
muunneltavia, jotta ne pystyvät paremmin palvelemaan seurakuntalaisia ja muitakin kirkkoon
tulijoita. Toki kirkko on edelleen kirkko ja urkujen pitää soida kauniisti. Sitä uudet urut tekevätkin!
Jaa tämä artikkeli