
Maanantaina 19.10. Liedon kunnanhallitus käsittelee mm Liedon Keskuskoulun tilannetta, sekä lähinnä sitä, että Keskuskoulun hankeryhmälle annetaan lisäaikaa tehdä ehdotukset tarvittavista toimenpiteistä. Kokonaan uuden koulurakennuksen kustannusarvio on selvillä, mutta korjaustöiden kustannusarvio ei vielä ole valmis. On kuitenkin turha luulla, että peruskorjaaminen olisi halvempaa kuin uuden rakentaminen, mutta jo nykytilannekkin vaatii merkittäviä hätäkorjauksia, sillä tämänhetkinenkin tilanne on vaikea. Palaan asiaan, kun hankeryhmän työ on täysin valmis ja asiakokonaisuus on päätöksenteossa. Vihjeenä kannastani voin sanoa, että vastaavassa tilanteessa on rakennettu uudet koulurakennukset, tai vaikkapa monitoimitilat, esim. Pöytyällä, Perniössä, Kaarinassa, Somerolla ja Turussa sekä varsin monella muulla paikkakunnalla ympäri Suomen. Kaikki vanhat koulurakennukset, yleensä 1960- ja 1970-luvullavalmistuneet, on purettu.
Samanaikaisesti Liedossa, kuten muissakin kunnissa, valmistellaan talousarviota ensi vuodelle ja taloussuunnitelmia vähän pitemmälle. Liedossa talousarvion teko on todella vaikeaa, sillä pitäisi jotenkin paikata noin 5 miljoonan euron vaje. Keinoina on esitetty mm koko henkilökunnan lomautusta ja lomautusten vaatimat YT-neuvottelut ovat jo alkamassa. Lisäksi on esitetty kikkailua Sotessa, mutta taitaa sekin epäonnistua, koska hallituksen uudessa esityksessä on tukittu porsaanreikiä lähinnä yksityistämisen suuntaan.
Torstain 15.10 Turun Sanomissa oli uutisointia veronkorotushankkeista Kaarinassa ja Raisiossa, jossa paikalliset poliitikot, jopa kokoomuslaiset, olisivat taipumassa veroprosentin nostoon. Liedossa tämä tulee myös väistämättä eteen, sillä vaje on niin suuri, että kaikki keinot on käytettävä. Yleisesti ottaen on Liedon veroprosentin oltava samaa luokkaa kuin muilla Turun seudun kehyskunnilla, ei merkittävästi korkeampi.
Ennen kuin talousarvio ja taloussuunnitelmat on tehty, eivät vastuulliset poliittiset ryhmät Liedossa voi kovin hyvällä omatunnolla aloittaa kuntavaalikamppailua, tietysti voi mennä muiden selän taakse ja jättää kipeät päätökset muiden tehtäväksi ja kertoa vaalien alla mitä olisi pitänyt tehdä.
Mielipiteeni koski siis vastuullisia poliittisia ryhmiä.
Matti Metsistö, valtuustoryhmän puheenjohtaja
Jaa tämä artikkeli