Osmo, kerrot olevasi isä ja isoisä. Miten perhe-elämä on vaikuttanut siihen, miten näet kunnan päätöksenteon?
– Perhe on minulle tärkein asia, ja se vaikuttaa vahvasti myös siihen, millaisia asioita haluan ajaa politiikassa. Kun näkee läheltä, millaisia haasteita lapsiperheet ja ikääntyvät kohtaavat, ymmärtää, että kunnan on panostettava peruspalveluihin. Kaikilla on oikeus hyvään arkeen, riippumatta siitä, missä päin Lietoa asuu.
Sinulla on vahva järjestötausta ja kokemusta vaikuttamisesta. Miten tämä näkyy tavoissasi toimia?
– Olen tottunut ratkomaan ongelmia ja etsimään käytännön ratkaisuja. Järjestötyö on opettanut, että muutos vaatii yhteistyötä ja pitkäjänteisyyttä. Työkseni puolustan työntekijöiden oikeuksia, joten minulle on selvää, että reilu työelämä ja kunnan vastuullinen toiminta työnantajana ovat tärkeitä.
Mitkä ovat tärkeimmät tavoitteesi Liedon kunnanvaltuustossa?
– Haluan varmistaa, että Lieto on esimerkillinen työnantaja ja tilaaja. Tämä tarkoittaa vastuullisia hankintoja ja reiluja työoloja. Haluan myös, että pidämme huolta sekä lapsista että ikäihmisistä – palveluiden on oltava laadukkaita ja saavutettavia.
Lisäksi pidän tärkeänä reilua vesilaskutusta. Nykyinen veden perusmaksu ei kohtele kotitalouksia oikeudenmukaisesti, ja siihen on saatava muutos.
Miten näet kuntapolitiikan merkityksen kuntalaisille?
– Kunnan päätökset näkyvät ihmisten arjessa joka päivä. Siksi politiikan on oltava kestävää ja kuntalaisten tarpeet huomioon ottavaa. Meidän pitää huolehtia myös reuna-alueilla asuvien palveluista – Lieto ei ole vain keskustaajama, vaan koko kunta. Haluan olla mukana tekemässä päätöksiä, joilla turvataan oikeudenmukainen ja hyvinvoiva Lieto kaikille.
