Tiesitkö, että viimeisimpien gallupien mukaan lähes joka toinen suomalainen voisi harkita äänestävänsä sosialidemokraatteja tulevissa alue- ja kuntavaaleissa.
Lähdin vaikuttamaan 13 vuotta sitten yhteiskunnan asioihin muuttaessani Lietoon lasten ja perheiden sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden kuten erityistä tukea tarvitsevien ja vammaisten henkilöiden oikeuksien puolesta. Myöhemmin minusta tuli vakavasti sairaan lapsen omaishoitaja. Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin edistäminen ja syrjäytymisen ehkäiseminen vaativat uskallusta tehdä pitkäjänteisiä ratkaisuja. Valtuuston varapuheenjohtajana, aluevaltuutettuna ja Sote-lautakunnan jäsenenä saan vaikuttaa tulevaisuuden sotepalveluiden suuntaan ja asukkaiden hyvinvointiin ja koen edelleen vahvaa paloa vaikuttaa.

Suomeen tarvitaan inhimillistä politiikkaa, joka perustuu yhteistyölle ja sopimiselle turvaten hyvinvointivaltion palvelut ja kestävän taloudellisen kasvun ilmastonmuutos huomioiden. Tämä tarkoittaa riittävää toimeentuloa, oikea-aikaisia palveluja, reilua työelämää sekä turvallista kasvua ja ikääntymistä. Erityisesti lasten ja nuorten hyvinvointi sekä mielenterveyspalvelut vaativat erityistä huomiota ja vaikuttavia toimenpiteitä. Lasten, nuorten ja perheiden uskoa tulevaisuuteen on vahvistettava.
Jos mielessäsi on yhtään pilkahtanut ajatus ehdolle lähtemisestä, niin nyt jos koskaan se kannattaa! Minäkin lähden ehdolle kuntavaaleihin 2025 sekä minut on nimetty Varsinais-suomen piirin Aluevaaliehdokkaaksi.
Kaipaisin kovasti sinuakin mukaan!
Niina Piippo Aluevaltuutettu ja Kaupunginvaltuuston vpj.
