
Liedon kunnanhallitus kokoontui 01.02. päättämään v. 2021 kunnan työntekijöiden lomautusten peruuttamisesta.
Liedon poliittiset puolueet ovat yhteistyössä neuvotelleet päätöksen, ettei lomautuksia toteuteta tänä vuonna. Kulunut vuosi on monelta osin ollut muutoksia täynnä. Kutsuisimme tätä jopa hätätilanteeksi kuntatalouden saralla. Liedon kannalta koronaviruksen aiheuttaman pandemian merkittävät taloudelliset vaikutukset näyttivät vielä syksyllä synkiltä.
Vastuullinen talouden hallinta vaatii kokonaisymmärrystä talouden tilanteesta, joten poikkeukselliset ratkaisut oli otettava käyttöön. Haasteelliset olosuhteet johtivat Liedon osalta tilanteeseen, jossa päädyttiin aloittamaan yt- neuvottelut koskien koko kunnan työntekijöiden lomautuksia talouden tasapainottamiseksi. Lomautuspäätös aiheutti luonnollisesti työntekijöille paljon huolta ja ja stressiä, mutta päätöstä tehtäessä näytti siltä ettei muuta vaihtoehtoa enää ollut. Huolimatta todella vaikealta näyttäneestä taloustilanteesta, olemme onnistuneet tilanteen tasapainottamisessa valtiolta saatujen koronatukien avulla. Nyt vastuullista toimintaa on lomautusten peruminen, kuitenkin muita kehittämistoimia talouden suhteen on jatkettava.
Normaalin perustehtävän rinnalla kunnan työntekijät ovat hoitaneet raskaan koronapandemian tuoman lisähaasteen. Se ei ole tapahtunut itsestään vaan on vaatinut kaikilta joustamista ja venymistä.
Edessämme on valtava koko yhteiskunnan muutos, jonka villikorttina koronavirus haastaa niin arkea kuin työelämää vielä jonkin aikaa.
Jaa tämä artikkeli