Liedon Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä on järjestäytynyt ja tänään oli kauden ensimmäinen kaupunginvaltuuston kokous. Luottamuspaikkaneuvotteluiden myötä luottamustehtävät ja lautakuntapaikat on nyt jaettu ja vahvistettu kaupunginvaltuustossa. Toivomme, että ryhmien välinen keskustelu on aktiivista ja avointa ja toisiamme kunnioittavaa tulevan valtuustokauden aikana.
Liedon SDP: n valtuustoryhmän puheenjohtajaksi valittiin jatkamaan Niina Piippo ja varapuheenjohtajaksi valittiin Matti Metsistö.
Uudella valtuustokaudella haluamme vahvistaa tietoisesti ja tavoitteellisesti osallisuutta, vuorovaikutusta ja avointa ilmapiiriä omien jäsenien kesken sekä yhteistyötä muiden puolueiden kanssa. Olemme halunneet mahdollistaa myös uusille ehdokkaille saada vastuuta heti alusta alkaen. Pikkuhiljaa syksyn myötä uusien luottamushenkilöiden koulutus tuleviin tehtäviin pyörähtää käyntiin.
Alkanut valtuustokausi tulee olemaan haastava. Talouspaineista huolimatta on meidän kyettävä huolehtimaan kaupungin asukkaiden palveluista oikea-aikaisilla palveluilla. Kaupungin ja hyvinvointialueen välinen yhteistyö on muovautumassa, kaupungin rooli terveyden – ja hyvinvoinnin edistämisessä vahvistuu. Hyvinvoinnin- ja terveyden edistämisessä tavoitteenamme on, että jokainen lietolainen voi hyvin sekä on tärkeää löytää vieläkin aikaisemmin ne, jotka voivat huonosti.
Toisaalta aktiivinen ja monipuolinen elinkeinopolitiikka on oltava osa päätöksentekoa. Työllisyyttä tukeva yrittäjyyden lisääminen luo hyvinvointia koko kuntaan. Erityisesti aktiivinen nuorten ja pitkäaikaistyöttömien työllistäminen ja arkipäivän aktivointi on tärkeää..
Liedon SDP: n valtuustoryhmässä varsinaiset valtuutetut ovat Juha Heikkilä, Johanna Hätinen, Sari leppänen, Soili Leppänen, Matti Metsistö, Niina Piippo, Ismo Saarinen Sini Santala ja Mika Ylitalo. Varavaltuutetut ovat Juha Lepistö, Edita Mulaku, Farzanda Qadri, Samira Nouri ja Hannu Rantanen.