Liedon keskuskoulun rakentaminen etenee suunnitellusti ja samaan aikaan surullisia uutisia Jokilaakson vuoropäivähoidon tilojen sisäilmaongelmista.

Liedon uuden keskuskoulun rakentamisesta päätettiin vihdoin aloittaa tämän valtuustokauden aikana, vaikka tiedossa oli ollut jo pitkään sisäilmaongelmia. Uuden Keskuskoulun rakennustyöt alkoivat maalis-huhtikuun vaihteessa 2024.  Oli tietoinen valinta kiirehtiä uutta pysyvää rakennusta, mutta jouduimme ottamaan käyttöön myös  vuosiksi parakkiratkaisun alueelle. Nyt Liedon yläkoulun osalta tulevaisuus näyttää valoisalta ja uusi keskuskoulu -kokonaisuus rakentuu suunnitellussa aikataulussaan. On ollut hienoa nähdä, miten ahtaan keskuskoulumäen rakentamisen aikaiset ratkaisut on suunniteltu sujuviksi ja ennen kaikkea turvalliseksi alueella oleville oppilaille.

Uusi keskuskoulu valmistuu keväällä 2026 ja otetaan käyttöön viimeistään lukuvuoden 2026-27 alussa. Rakennustöiden jälkeen nykyinen yläkoulurakennus puretaan ja piha-alueet viimeistellään vuoden 2026 loppuun mennessä. Tilat on mitoitettu jatkossa 500 oppilaalle.

Uuden keskuskoulun (Taatilan yhteiskoulu) myötä oppilaat pääsevät nykyaikaisiin tiloihin. Lisäksi keskuskoulumäen liikenne ja parkkipaikka ratkaisut keskuskentän osalta toteutunee uuden koulun vanavedessä. Jatkossa keskuskoulu ja sen piha-alueet, Lieto halli ja keskuskenttä palvelevat jatkossa entistä paremmin kaikkien alueen asukkaiden omaehtoistakin liikkumista.

Kaiken kaikkiaan Liedossa  tuleva kehitys näyttää varsin valoisalta; alueen elinvoiman kannalta on keskeistä laadukkaat koulut ja päiväkodit uusiutuvat myös osan tilojen osalta. Juuri avattu Keskikankanreen päiväkoti rakentui ripeää tahtia ja olen ylpeä siitä, että turvalliseen hirsirakentamiseen luotettiin. Nyt lapset ovat pääset valtaamaan päiväkodin ja toiminta käynnistyy.  

Keskustan Jokilaakson vuoropäiväkodin osalta on kuitenkin surullisia uutisia, sillä vanhan osan kuntotutkimukset ovat paljastaneet laajoja ongelmia sisäilmassa alapohjan rakenteissa.  Väliaikaisratkaisut ovat selvityksen alla ja joudumme turvautumaan pikaisella aikataululla väistötiloihin. Vaihtoehtoisia väistötiloja on kartoitettu, päiväkodin osalta perusparannushankkeen suunnittelu käynnistetään pikimmiten, kun toiminnat on saatu siirrettyä väistötiloihin. Kuten jo viime syksynä otimme valtuutettu Tissarin kanssa kantaa, että lapsilla ja työntekijöillä tulee olla terveet ja sisäilmaltaan puhtaat tilat.