Suomessa pidetään keväällä 2025 Kunta- ja Aluevaalit samassa vaalitoimituksessa. Tällaiset kaksoisvaalit ovat aikaisemmin olleet kerran vuonna 1996, jolloin äänestettiin Kuntavaaleissa ja EU-vaaleissa. Olin silloinkin vaalitoimitsijana Pahkamäen koulussa, Liedon Asemalla näissä kaksoisvaaleissa, eikä mitään ongelmia ollut, ääntenlasku oli ehkä hivenen aikaavievempää.
Aluevaaliehdokkaina Liedosta ovat nykyinenkin aluevaltuutettu, kätilö Niina Piippo (44 v), FM, Fimean ylitarkastaja Edita Mulaku (32 v) ja palotarkastaja Hannu Rantanen (48 v). Fimea on lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus.
Kuntavaalien ehdokaslistat jätetään viimeistään 4.3.2025 Liedon Keskusvaalilautakunnalle. Ennakkoäänestys toimitetaan 2.-8.4.2025 ja varsinainen vaalipäivä on 13.4.2025. Uudet valtuustot aloittavat toimikautensa 1 .6. 2025.
Viime kuntavaalien jälkeen 2021 Liedon oikeistopuolueet Kokoomuksen ja Perussuomalaisten johdolla tekivät ns. teknisen vaaliliiton, jonka perusteella luottamushenkilöpaikat jaettiin. Tämän laatuinen yhteistoiminta on johtanut saneluun, eliitin ulkopuolelle jääneitten mielipiteille ei ole annettu minkäänlaista arvoa.
Surullisena esimerkkinä voin mainita syksyisen päätöksen jolla ajettiin vesimaksuihin perusmaksut ja alennettiin veden käyttömaksuja 10 %. Tämä taasen johti siihen, että tuhannet lietolaiset omakotitaloasukkaat maksavat keskimäärin lisähintaa 90 euroa/vuosi ja muutama suuri vedenkäyttäjä saa hyödyn alennuksina, yhteensä noin 150.000 euroa. Tämän oli toki huomannut Tomi Pohjankukka, joka perussuomalaisten talousarviopuheessa mainitsi käyttömaksujen johtavan jatkuviin hinnankorotuksiin, tämähän on jo nähty sähkö- ja energialaskutuksissa. Vesilaskutuksen pitää perustua siihen, että se joka vettä käyttää, se myös sen maksaa, nyt se ei toimi niin. Siitä huolimatta porvarien yhteisrintama äänesti 30-13 Liedolle vahingollisen, kaupungin isoihin tulonmenetyksiin johtavan vesilaskutuksen, jonka pienkäyttäjät, useimmiten omakotitaloudet, maksavat.
Siksi Liedon valtuustoon tarvitaan edustajia, ihmisiä, jotka osaavat toimissaan käyttää arkijärkeä kaupunkilaisten eduksi.
Matti Metsistö
